...

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Olihan taas...

Onneksi ihminen ei täytä vuosia kuin kerran 12 kuukauden aikana.
Oli ihan älyttömän kivaa olla tyttöjen kanssa liikenteessä, valitettavasti se kuuluisa väsy iski sitten loppua kohden ja toipumisessa menikin sitten se kaksi päivää. Nyt alkaa taas elämä voittaa :) Onneksi tämä ja huominen päivä on vapaata töistä, mutta sitten alkaakin se jokailtainen työllisyys \o/

Lahjuksina sain kauan kuolastamani Remingtonin Wet2Straight -suoristusraudan. Ja ensimmäiset kokeilut ovat jo osoittaneet, että mikään turha lelu ei ole kysessä! :)

Sain viimekin vuonna kylpyankan "lahjanpäällisenä" ja siitä autuaan tietämättömän pikkusiskoni oli hankkinut tälläisen design-ankan <3 Tällä kertaa ei vain ollut tarjolla boolimaljaa, jossa kellumista olisi voinut testata :D









Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, päätän raporttini (ja pyydän jo etukäteen anteeksi seuraavaa otosta, joku hyvä idea siinäkin on varmasti ollut, kukaan vain ei muista sitä enää :D)



torstai 25. maaliskuuta 2010

Hyvää päivää -kirvesvartta

Kauhja kun aika menee nopeasti. :)
Mutta nyt on hyviä uutisia, juttelin eilen pomon kanssa ja viikon päästä alkaa tulla lisää tunteja. Enää ei tartte valvoa öitä ja miettiä, mistä maksetaan seuraava vuokra. Voitte kuvitella, että olo on erittäinb helpottunut ja nyt voin jopa nauttia huomisesta synttäri- /vapaapäivästä.
Huomasin myös, että sen verran oli PayPal-tilillä jemmassa, että laitoin MAD Mineralsille tilaukseen lahjana itselleni luomivärisampleja. Olisko ollut joku 12-13 kappaletta. Taitaa taas viedä sen kolmisen viikkoa niiden tuleminen.

Olen myös männä viikolla kovin kokeillut sitä saamaani MSCHICin ihmepuuteria, ja muutaman käytön jälkeen aloin tykkäämään siitä. Ensimmäinen paikka minne sitä aloin sutia oli silmänaluset. Tuntuu siltä, kun katson peiliin, niin takaisin tuijottaa joku haudasta noussut. Alkaa jo ärsyttämään.  

Onko teillä jotain hyviä vinkkejä tummien silmänalusten peittoon??

Nyt tulikin vähän lyhyempi postaus. Pitää alkaa valmistautua töihin menoon ja illalla olisi tarkoitus vielä ruveta leipomaan huomista varten (kakkupohja+täyttö, broiskupiirakka ja tietysti Namipaloja). Tiedossa siis piiiiiiitkä ilta, mutta ei tarvi huomenna sitten kun lattiat lakaista ja kakku kuorruttaa.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Kirppuja torilta

Sunnuntai on ollut meidän perheessä aina perinteinen kirpparipäivä (kunnes tuli nämä joka päivänä auki olevat itsepalvelu-tapaukset). Tänään tuli siis tutkittua Varissuon Linkkikirppis ja todettakoon, että yleensä en kauheasti löydä kirppiksiltä mitään, mutta tänään otettiinkin se kaikki korkojen kanssa takaisin. Löytyi vaikka mitä ja osa jäi jopa hyllyyn! :D

Koska aikaisemmin käytiin Raision Kukkatalossa, niin tietysti tarvittiin kukkaruukkuja, joita löysin kaksi kappaletta 50 centtiä kipale ja turkoosin punotun korin kylppäriin harjoille, kammoille sun muulle tilpehöörille.
Mutta sitten ne THE Löydöt:

Muoto on niin omituinen, että tykästyin heti. Ja hinta huimaavat 3€. Käsveskojahan ei voi koskaan olla liikaa, vai mitä? ;D


Huivi. Kuvassa näyttää valkoiselta, mutta oikesti luonnonvalkoinen, ehkä hieman rusehtava ja teksti suklaanruskea. Ihastuin samoin tein ja äkkiä koriin, ennen kuin joku muu olisi huomannut :D Hinta 2,50€.

Ja koska Skanssi kerran oli vielä kotimatkan varrella, niin Anttilasta hiusväriä mukaan sekä löytönä Täydellisten Naisten 2. tuotantokausi 11,95€. Ja koska Skanssissa en voi käydä ilman pyörähtämistä Kickissä, mukaan tarttui 2 Dependin lakkaa ja raidallinen sydän-saippua.
Adam Lambertin levyn olisin vielä mielelläni kympillä kaapannut mukaani Anttilasta, mutta en löytänyt. Ja New Moon:kin huuteli kutsujaan hyllyssään, mutta jos sen vaikka saisi synttärilahjaksi perjantaina, kun semmonenkin häppeninki sattuu osumaan kohdalle. (Millään en haluaisi vanheta, mutta ei vaihtoehtoja edes anneta :D Voisin kyllä pysyä kaksvitosena vielä muutaman vuoden, jos sopii...)

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Look Dave, it's snowing!!

Siis ei ole todellista. Taas lunta ja vielä tiskirätteinä. Eiköhän tämä jo riittäis? Aurinko on paistellut niiiiiiin lupaavasti. Noh, minkäs teet.

Itse ainakin aloitin kevääseen/kesään valmistautumisen sutimalla lärviini Doven Summer Glow:ta, jota on vihdoin tehny myös kasvoille. Vartalolle käytettävää olen kuluttanut muutankin pullollisen viime vuosien aikana.
Alunperin ihastuin tässä tuoksuun ja siitä lähtien se on tuonut ekana mieleen kesän. Suojakerrointa saisivat kyllä hilata näissä pikkuisen ylöspäin.










Toinen tuleva itkun aihe voi olla pullo itsessään. Kun putelissa on enää pohjat jäljellä, niin saako keksintöä mitenkään räjäytettyä auki?

Avonilta löytyy myös yksi päivettävä päivävoide, mutta oman nassuni se jätti tahmeaksi. Rupea siihen sitten lataamaan pakkelia päälle. :/


 
Sitten nostalginen osuus: löysin kätköistäni mitä luultavimmin ensimmäisen luomivärin, jonka olen saanut. Tosin voipi olla, että se on vielä vanhempi ja ylittää allekirjoittaneen vuosimallin heittämällä.
Samaan syssyyn sopi mielestäni todella hyvin ensimmäiset kengät X)

Muistan äidilläni olleen Oriflamen puteleita silloin joskus, ja mitä ilmeisemmin tämä on ollut yksi niistä :D Käyttämään tätä en ole enää uskaltanut, mutta tämä on ihan kiva pitää muistona. Sävy oli erittäin vaalea Desert Beige. Mielestäni tuo Oriflamen kiekuralogo on kaunis ja muistaakseni ihastelin sitä jo silloin pentuna.

Eilen tuli käytyä Kauppakeskus Skanssissa pyörähtämässä ja Anttilan alelaarit tonkimassa läpi. Onko vaikea arvata, että eihän sieltä tyhjin käsin poistuttu :D


Löytöinä Morganin PsycheDelice -tuoksupakkaus 8e. Tuoksu oli erittäinkin keveä, sopiva siis kesää ajatellen. Sekä Rimmelin Colous Mousse 8Hr, sävynä 004 Splash. Tämä hirveän kalliiseen 2e:n hintaan.

Kerrankin se epäonnistunein otos on se parhain. Tässä värivaihtelu pääsee parhaiten esille. Värin taitto vihreän ja turkoosin kautta siniseen on erittäin kaunis. Väri oli aika tytinää purkissaan, mutta kuivui yllättävän äkkiä pysyväksi. (Tämän huomasin kuvaa ottaessani.)


// Onko tänne bloggeriin tehty jotain muutoksia, kun esikatselu ei toimi kunnolla ja enteriä kun hakkaa, niin kursori ei liiku alemmas kuin vasta nuolinäppäimillä. Lisäksi outoja välejä ilmestyy tekstin keskelle O.o

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Terveissi Turust!

Ei virallissi mut torellissi.

Jouhou! Kyllähän on taas aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta. Tällä välillä ollaan taas tapeltu raha-asioiden kanssa, todettu pomon olevan täys mulkukku, oltu kipeä jne. Äksöniä on siis riittänyt, joten nyt alkaa riittämään.

Eilen edessä oli uusien pääpesuaineiden osto ja päätin repiä siitä nautintoa (kun sitä ei kerran mistään muusta näytä tulevan) ja otin testiin XZ:n uuden Vanilla Cafe -sarjan.
Tuoksu on mitä ihanin (tunnustetaan: olen siis tuoksufriikki!! :P) ja lopun kauppareissun kuljinkin melkein puteli nenässä kiinni :D
Tuota tuuheuttavaa vaikutusta en omassa pehkossani näe, mutta syynä varmaan tämä kuontalon määrä. Eli ihan hyvä vaan :D Tässä kämpässä olisi muuten karvalähtöaika kissojen lisäksi myös allekirjoittaneella :D
Harmi, että tähän sarjaan ei kuulu hoitosuihke. Ehdin ihastua siihen Suklaa & Vanilja -sarjan tiimoilta. Sen avulla olisi saanut tuon ihanan tuoksun kestämään vähän kauemmin.

Sain myös eilen hyviä uutisia. Ilmoitin pikkusiskoni (19v) ja itseni MSCHICin girlfriends testiryhmään testaamaan uutta (??) MSCHIC Mineral Miracle ihmepuuteria. Valitsevat yhteensä 200 mukaan, mukaanlukien meidät!! 

Ilmeisesti tällä viikolla lähettävät tuotteet, joten mielenkiinnolla odotan niitä, että pääsen testailemaan. Nuo irtopuuterit kun ovat suht uusi tuttavuus minulle.

Mutta katsokaan ikkunasta ulos. Ihana ilma! Ehkä se kevät/kesä on vielä tulossa sieltä. Kaikkea toivoa ei ole vielä heitetty. :)

Tähän loppuun vielä fiilistelykuva viime kesän Tall Ships Races purjehdukselta Turku-Klaipeda.











keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Illan viimeinen hidas

Huomasin äsken kun tulin töistä kotiin, että tämän päivän, tai pikemminkin illan, kohokohta on ehdottomasti meikin poisto ja nassun pesu.
Asiaaa tietysti avitti huomattavasti se, että puoliltapäivin kun laitoin meikit ja kävin kirjastossa, niin jostain syystä silmät alkoi vuotaa ihan älyttömästi ja voitte varmaan arvata: se niistä rajauksista. Olihan ne vielä naamalla, "nättinä" kuivuneena lammikkona silmäkulmassa. Ja kirveli ihan sikana, kun muutenkin aika herkillä ollut kyseinen kohta ihossa.

Muutenkin kun suht väsyneenä tulen töistä (tai monen tunnin näytön tuijottelun jälkeen, silmät on ihan sipit ja kirkkaanpunaiset) on |nääääääääääääääin| suuri nautinto marssia suoraan vessaan ja aloittaa naamanpoisto-operaatio. :D

Mitä enemmän olen alkanut kiinnittää huomiota eri kosmetiikkajuttuihin, niin sitä enemmän olen alkanut nauttia niistä. Esim. kynsienlaitto on ihan parasta (kesto parhaimmillaan parikin tuntia) viihdettä. Tässä mitään telkkareita tarvita (varsinkaan kun sieltä ei edes koskaan tule mitään)!!

Ja asiasta kukkapurkkiin, eli toisin sanoen tuotehehkutukseen:



Olivin cleanning mousse on aivan älyttömän ihana putsari. Tämä tarttui Kicksistä mukaan palttiarallaa 6,50 eskolla. Halusin kokeilla puhdistusvoiteiden sijaan/kanssa vaahtoavaa tuotetta ja pakko sanoa, että täysosuma ekalla kerralla.
Itse poistan ensin simmumeikin ja sen jälkeen pesen lopu t pakkelit Avonin Total Radiance makeup removing night cleanserilla (kaksoispullotsyteemi, jossa toinen aamupesuun ja toinen ilta). Se kuitenkin pesee ehkä vähän turhankin tehokkaasti, mutta kun pesen vielä kevyesti Olivilla, niin nassu jää ihanan pehmoiseksi ja voiko jopa sanoa kostean tuntuiseksi. Ja aamuisin pesen pääasiassa vain tällä. Avonin am-putsaria en viitsi käyttää.
Niin kauan kuin tätä tuotetta on saatavilla, niin mun nassu pestään juurikin tällä, illan viimeinen hidas siis :D.
Ja Kickistä puheenollen, posti kuljetti mulle -20% alennuskupongin "liittymistarjouksena" kyseisestä clubista. Onneksi sen on erittäin sopivasti voimassa 27.3. saakka, joten voinkin hyvin käydä juuri edeltävänä päivänä valkkaamassa jonkin kivan "jutun" itselleni halvemmalla vanhenemisen johdosta. :P