...

maanantai 14. lokakuuta 2013

Syys-maanantaita kaikille

Arkistojen kätköistä löysin pienen piristyskuvan. Tuon puun lehdet kävi iimurimuriauto snorttaamassa jo viime viikolla :)


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Nom Nom

Reportaasia Mushin Vaisto-ateriasta:

Joko mulla on erittäin ahne koira, joka syö vaikka pikkukiviä, tai sitten ruoka oli erittäin hyvää (mutta jos saisi itse päättää, niin sitä ei ole koskaan riittävästi ;D )!
Ensimmäisen syönnin jälkeen ruuan luupitoisuus hieman yllätti puf-kakkosena, mutta tasoittui siitä todella äkkiä. Palleroiden lisäksi annoin vielä lusikallisen omatekemää kasvismösöä (jossa jalustalle nostamaani valkosipulia) sekä lorauksen oliiviöljyä. Kyllä meitin kimulia hemmotellaan :P

Hintaa pussille taitaa olla vajaa 7 euron luokkaa, joten tämän konkurssin aikana taidan pysytellä vielä pötköissä ja palotella ne itse kerta-annospussukoihin. Mutta testimielessä tähän lähdinkin ja Vaistosta ei ole yhtään huonoa sanottavaa. Kuten kuvasta huomaa sisältö on juuri itseään, eikä mitään ylimääräisyyksiä ole lisätty.

Nyt kun on ravintoasiat käyty läpi, niin siirrytään siihen seuraavaksi tärkeään: eli ylös, ulos ja lenkille!!
Nättiä syys-sunnuntaita kaikille!!!


perjantai 6. syyskuuta 2013

Rakkautta Vain

Rakkautta Vain - Love Actually : erittäin hyvä leffa, mutta ei tämän postauksen aihe :)


Pinkki Päiväkirja sai ensimmäisen tunnustuksensa Rullallallein nunjulta (tavasinkohan blogin nimen oikein? :D) 
Kiitos, piristi päivää kummasti!
Jutun idis ja säännöt ovat siis:
Tunnustus on hauska tapa vinkata uusista kiinnostavista blogeista.
Kiitä tunnustuksen antajaa
ja linkitä bloggaaja, joka tunnustuksen sinulle antoi.
Valitse 5 ihanaa bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Kerro tunnustuksesta heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Näin autamme uusia bloggaajia eteenpäin.
Ja ehkä juuri sinä löydät näin uuden upean blogituttavuuden.

Laitetaas sitten "vahinko" kiertämään, käytän bollia, koska en halua laittaa parhausjärjestykseen:
Viime aikoina olen seurannut blogeja niin huonosti, että tämän pumpun saa nyt vain neljä kirjoittelijaa. Joskos syksyn tullen pääsisi aktivoitumaan paremmin, kun jaksaa koneellakin istuskella kuolematta kuumuuteen.

Ilmainen ateria á la MUSH

Meidän Mandi on ollut raakaruokinnalla noin juhannuksesta alkaen. En voi sanoa muuta kuin, että olen erittäin tyytyväinen päätökseen. Aiemmin syötyjen nappuloiden aiheuttama turvotus on tiessään ja jäljellä on erittäin timmi fitness-aussi :)

MUSHilta ollaan aiemmin kokeiltu (ja tykätty) Basic-sarjaa, eli lihaa sekä luuta jauhettuna. Nyt tarjolle on tulleet Vaisto-ateriat, jotka sisältävät lihaa, luuta, sisäelimiä sekä vihanneksia oikeassa tasapainossa. Ei siis tarvitse alkaa itse laskemaan joka viikko kuinka paljon tulee mitäkin. Ruoka ei myöskään sisällä lainkaan lisä-tai säilöntäaineita tai viljaa, joka on erittäin suuri plussa. Ainakin meidän karvakorvan kohdalla :)

Nyt MUSH pyöräytti kunnon kampanjan käyntiin liittyen Vaisto-sarjaan ja mikäs sen parempi tapa tutustuttaa se oma Murre uuteen safkaan, kuin saamalla kokeiluun ilmainen ateria! Siispä marsmars sivulle uutta ateriaa hakemaan ja pyörykät testiin. Nom Nom! ;)

Mielenkiinnolla mekin lähdetään kokeilemään tätä ateriaa ja varmasti raportoidaan tuloksia, kunhan niitä saadaan.


Koiranomistajat: miten teidän ruokinta? Mennäänkö nappulalla vai luonnollisella?

torstai 6. kesäkuuta 2013

Buzzador - Easy Wax Electrical Roll-On Kit

Hivenen ehkä olen myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Eli siis Buzzadorin paketin toinen tuote pöydälle: Veet Easy Wax!

Monelle varmaan tv:stä tuttu kapine. Eli tällä kertaa ei tarvitsekkaan heittää sitä purnukkaa kuumaan veteen ja hyvällä tuurilla saada vielä kunnon vesi-vaha-velli aikaiseksi. Nou nou, tää on nyt sitä nykyaikaa jolppi. Nimittäin nytpä heität vaha"kotelon" laitteeseen sisälle, tökkäät virran seinään ja viilailet vaikka kynsiä seuraavat 20-30 minsaa. Tadaa, vaha on tarpeeksi lämmintä eli levitysvalmista. Laitteen hienous on siinä, että se levittää vahaa sopivasti, ilman että sitä täytyy jollain lastalla vielä läästiä ympäriinsä.

Levität vahan laitteella kinttuun, painat paperiliuskan päälle ja kiskaiset vastakarvaan. Avot, tuntuu takaraivossa saakka, mutta se taas sen takia, että karvat taisi olla siellä saakka kiinni. Ainakin allekirjoittaneella! :D

Luulin tätä aluksi monimutkaisemmaksi, mutta kissanpierut. Helppoa kuin mikä. Plus ei se nyt niin paljon sattunut, kun vertaa siihen, mitä kylmävahaliuskat silloin aikoinaan. Kaveri päätti niitä mun kinttuihin testata, melkeinpä joutui istumaan väkisin päällä, jotta sai muutaman liuskallisen poistettua. Ja lopputulos seuraavana aamuna oli ihan järkyttävä: tulehtuneita karvatuppia ja verenpurkaumia. Pretty, oh so pretty! NOT!

Onneksi tämä keksintö ei tarjoillut samaa lopputulosta, vaan päinvastoin. Lopputulos oli mitä silkoisin ja terveennäköinen :) Myös jälkihoitopyyhkeillä oli varmasti osuutta asiaan. Pieni mutta kuitenkin löytyi, ohjeenmukainen 20 minuutin lämmitysaika ei riittänyt, vaan taisin antaa omani lämmetä ainakin päälle 30 min. Mitä olen muiden kommentteja lukenut, niin vähän samanlaisiin aikoihin törmäsin. Malttia siis! ;)

Vaha-aihioita on saatavana seuraavia kertoja varten kahtaa erilaista: säärille sekä kainalo/bikinirajoille. Itsenäni kiinnostaisi kokeilla kainaloihin tätä seuraavaksi. Biksurajoihin rohkeutta ei tule löytymään vielä pitkään aikaan :D
-----
Buzzador on siis systeemi, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia tuotteita josta sitten kerrotaan rehellinen mielipide eteenpäin. Kampanjasta riippuen voi saada näytteitä jaettavaksi kavereillekin. Tästä voit liittyä Buzzadoriksi, ja halutessasi voit ilmoittaa minut (Marusja) suosittelijaksesi!

Suositko vahausta, vai onko höylä se juttu?

lauantai 18. toukokuuta 2013

Buzzador - Veet Face Precision Wax & Care -kasvovaha

Hellurei ja helliä tunteita kaikille!

Ura etenee Buzzadorina ja onnetar suosi sen verran, että pääsin suuresti himoitsemaani Veet-kampanjaan mukaan! \o/

Eilen sitten kipitettiinkin iltalenkkinä Postille ja takaisin, ja pihallahan se paketti pitikin repiä auki kaverin katsoessa vieressä. Buzzattavaksi tuli kaksi tuotetta uudesta EasyWax-sarjasta: Face Precision Wax & Care -kasvovaha ja Easy Wax Electrical Roll-On Kit.

Aiempi Veetin kasvovaha oli tuttu tapaus ja sen kadottua kauppojen hyllyiltä nousi pienoinen paniikki, koska pinsetteihin palaaminen EI ollut vaihtoehto ja vahaliuskat nassuun on ihme säätämistä. Väliin tuli Tallinnasta löytönä tehty Ardellin vaha, josta juttua vaikka toisessa postauksessa. (note-to-self!!!)
Tämä uusi tulokas oli yhtä tehokas karvanpoistaja kuten edeltäjänsäkin ja uutena plussana lääkealoeta sisältävä Aftercare Cream -voide. Voide sai vahan aiheuttaman kuumotuksen ja nipistelyn aisoihin vikkelästi. Punoitusta nyt tietysti oli, mutta sellaista vahaa tuskin olekaan, joka ei saisi rääkin jälkeen ihoa punoittamaan.

Ohjeessa kehoitetaan laittamaan tuubi mukiin, jossa kiehuvaa vettä, mutta totesin, että hanasta tuleva kuuma vesi riitti juoksettamaan vahaa tarpeeksi, eikä siitä tullut liian kuumaa. Varo kuitenkin, että vesi ja vaha eivät pääse tekemisiin keskenään, koska se on pilalla sit!!! Vaha kun on vesiliukoista, mutta positiivisena puolena, ylimääräiset saa helposti putsattua pois nassulta kostean sienen avulla.

Henk.koht kulmien vahaus on NIIIIN mun juttu :) Sillä saa helposti ja nopeasti siistittyä kulmat ja sen "valkoisen vauvahahtuvan" luomien alta. Plus kun oikein reenaa, niin parhaimmillaan yhden kulman saa vedettyä yhdellä liuskalla ;)

Buzzador on siis systeemi, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia tuotteita josta sitten kerrotaan rehellinen mielipide eteenpäin. Kampanjasta riippuen voi saada näytteitä jaettavaksi kavereillekin. Tästä voit liittyä Buzzadoriksi, ja halutessasi voit ilmoittaa minut (Marusja) suosittelijaksesi!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kehu koiraasi























Musch järjesti Kehu koiraasi -kampanjan, johon voi vielä osallistua maaliskuun loppuun saakka.

Vastaan on tullut vähemmän ja enemmän liikuttavia karvakorvatarinoita, hauskoista puhumattakaan.
Oli siis suorastaan luonnollista, että meidän Mandi sai oman tarinansa sinne muiden kaltaistensa joukkoon ♥.







perjantai 8. maaliskuuta 2013

Hyvää naistenpäivää!

~*~*~
Jos sää ole itsenäine, sää ole pelottava.
Jos sää ole ystävälline ja ymmärtäväine, sää ole liia kilt.
Ku sää sano, mitä sää ajattele, sää ole rääväsuu.
Jos sää ole hiljaa, on suns jotta kummallist.
Jos sää anna, sää ole helppo nakki.
Jos sää pihtaat, haeta joltain muult.
Yritä täsä sit olla!
- Karoliina Koskinen -
~*~*~

~*~*~
Naisena oleminen on jotain niin merkillistä,
niin hämmentävää ja niin monimutkaista,
että vain nainen osaa siitä selvitä.
– Sören Kierke -
~*~*~

~*~*~
Naisen sydän on kuin palanen taivasta;
mutta samoin kuin taivaankannella
sielläkin on vuoroin yö ja päivä.
- Lordi Byron -
~*~*~
~*~*~
Women are always beautiful.
-Ville Valo-
~*~*~
~*~*~
Nobody can make you feel inferior without your permission.
- Eleanor Roosevelt -
~*~*~

~*~*~
Women are like apples in trees. The best ones are at the top of the tree. the men don't want to reach for the good ones because they are afraid of falling and getting hurt. Instead, they just get the rotten apples from the ground that aren't and but easy. So, the apples at the top think something is wrong with them. When in reality, THEY are amazing ! They just have to wait for the right man to come along, the one who is brave enough to climb all the way to the top of the tree.
-Unknown-
~*~*~
~*~*~
Women are angels.
And when someone breaks our wings, 
we simply continue to fly~ on a broomstick.  
We’re flexible like that!
~*~*~


 

torstai 7. maaliskuuta 2013

LivBox - maaliskuu

 
                                                  Mustan laatikon paluu...

Ensimmäinen reaktio: voi blaah! Mutta koska äiti opetti (ja kehoittaa edelleen ajattelemaan positiivisesti), niin yritetään uudestaan: ei täysin mitä odotin, mutta kuitenkin uusia juttuja, jotka eivät varmasti jää laatikon pohjalle pölyttymään.

Ja mitäkö siellä sitten oli?

Ziaja Vuohenmaito-päivävoide
Burt´s Bees Hand Salve -käsivoide
Ma Provence palashampoo
Primavera inkivääri & lime -suihkugeeli
Lavera Trend Sensitive Liquid Eyeliner

Yhtä lukuunottamatta tuttuja merkkejä lehtien ja blogien kautta. Ziaja on täysin tuntematon ja pieni googletus antoi kertoa, että kyseessä on puolalainen, useasti palkittu luonnollinen kosmetiikkamerkki, jonka valikoimassa on mielenkiintoisia, luonnollisiin ainesosiin pohjautuvia ihonhoitotuotteita jokaiselle ihotyypille.
Ensikosketus päivävoiteeseen oli positiivinen. Se imeytyi nopeasti, eikä jättänyt iholle tahmeaa tunnetta. Tuoksukin oli "vaimean miellyttävä". (En tiedä minkä takia, mutta pelkäsin purkkia avatessa, että vastaan rymähtää vuohenjuustolle haiseva mössö :D)

Burtin mehiläisiin törmäsin aikoinaan ekan kerran jenkkiläisessä nettikaupassa ja myöhemmin huomasin mehiläisten valloittaneen myös Suomen kosmetiikkahyllyjä. Näin talvella voisin vaikka vannoa, että kynsinauhani ottavat tämän salvan kiitollisuudella vastaan :)

Palashampoo - voi apua! Koskaan en ole uskaltanut kokeilla moisia tähän päähän (hiusta on meinaan enemmän kuin laki sallii ja pituutta alaselkään :D) Voi sitä takkujen selvittämistä. No need for conditioner. Voisin uskaltaa ampua tuon väitteen alas jo heti näin alkuunsa ;D

Ja sitten "hienop*rse" suihkugeeliä. Enpä voi sanoa ennen käyttäneeni tämän hintaluokan saippuaa :D Pirtsakan tuoksun ainakin tuubi tarjosi välittömästi.

Lavera onkin tuttu käytössä voiteiden kautta. Mielenkiinnolla tämän kimppuun, edellinen Isadora veteleekin viimeisiään. Sivellin vaan arveluttaa hieman, kun olen tottunut astetta paksumpaan ja järempään malliin...

Dodiih, blaah vaihtyi vähemmän blaah:an. Mission accomplished! Oliko teidän reaktiot enemmän vai vähemmän blaah?

perjantai 22. helmikuuta 2013

Luopumisen tuskaa vai onko sittenkään?

Seuraava teksti käsittelee pelkästään legoja ja niiden lekureita, joten skippaa jos ei sytytä ;)




Hammaslääkärit. Olen aina, ala-asteelta lähtien, joutunut käymään tiuhaan tahtiin niiden kauhujen luona. Melkein pahimmat muistot onkin tuolta ajalta, jolloin puudutuspiikkin saaminen oli pelkkää haavetta. Ja lääkärien töykeys huippuluokkaa. On revitty maitohampaita, on tökätty sillä "rapsutuspiikillä" suoraan hermoon useamminkin kuin kerran "Hups!"-kuittauksella jne. Nythän puudutuspiikki on itsestäänselvyys (ainakin mulle! :D).

Sama setti on jatkunut myös näin aikuisiällä, operaatiot ovat hieman vaihtuneet. Hammaslaatuni on aina ollut pehmeä ja helposti reikiintyvä. Joten juurihoito ei todellakaan ole mikään tuntematon käsite. Inhottava kylläkin :(.

Noin neljä-viisi vuotta sitten kävin yksityisellä hammaslääkärillä teettämässä juurihoidon yhteen takahampaistani ja lysti maksoin useamman sata euroa. Myöhemmin sama hammas oireili muutaman kerran näiden vuosien aikana, vuorokauden verran. Särkylääkekoktaileilla sen sain pois ja asia unohtui. Joku aika sitten tunsin kielellä tunnustelemalla, että hammasta halkoo "viiva" ja kaksi päivää sitten totesin sen hienoksi murtumaksi, kun pureskelin jotain ja sitten rutisi oikein kunnolla. Lopputulos: hammas halkesi melkein nätisti keskeltä. Ei muuta kuin seuraavana päivänä soitto kaupungin hammashuollon ajanvaraukseen samalla rukoillen, että samalle päivälle olisi vielä aikoja. Onneksi tässä kaupungissa on opetushammashoitola, jonne sitten sainkin ajan heti muutamien tuntien päästä soitosta. Kyseessä oli kuulemma vähän pidemmälle edennyt kandi, joka kuulemma ottaa vastaan. Ainut, että käynti voi kestää kauemmin, koska opettaja kiertää paikassa ja hyväksyy ennen kuin mitään tehdään. Ei haittaa, ei niin yhtään.

(Kyseinen opetushammashoitola ansaitsee muuten todella paljon kiitosta ja jos saan jatkossa valita, niin kävisin mieluiten aina siellä. Opiskelijoilla kun kuitenkin on opit ajantasalla ja kuten minua hoitanut tyttö sanoi, he ovat todella varovaisia ja tietyllä tavalla "pelokkaita". Ei siis kaivella ronskilla kädellä, niin että ikenet juoksee karkuun. He myös höpöttävät ja kertovat kokoajan mitä tekevät, rentouttaa kummasti. Tietenkin myös kun ollaan suht samanikäisiä, niin aallonpituuskin on melko sama. Puudutuspiikin käyttö saa myös aplodit! Ensimmäistä kertaa kun kävin siellä, niin meinasin kirjaimellisesti nukahtaa penkkiin, kun mikään ei tuntunut missään :D Ja mielestäni, niin hammaslääkärissä kuulukin olla <3 .="" p="">
Heiluva puolisko jouduttiin poraamaan atomeihin, jotta se saatiin pois ja tarkempi kyttäys paljasti, että halkeama ulottuu juureen saakka. Ja sitten seurasikin opettajalta kysymys: "Kun olet vielä noin nuori, niin oletko henkisesti valmis, että hammas joudutaan poistamaan?" -Niin onko mulla edes vaihtoehtoja? Ottaen huomioon mitä kaikkea ongelmia kyseinen lego oli jo aiheuttanut, niin repikää koko p*ska vaan pois! :D

Tietyksi onneksi hammas oli juurihoidettu, joten hermoja ei enää ollut jäljellä aka käytettiin normaalia vähemmän puudutetta, mutta silti ihan reippaissa määrin. Hammas hajotettiin kolmeen osaan ja poistettiin juuri kerrallaan. Kun näin operaation jälkeen lopputulokset siinä pöydällä, niin valehtelematta oli pakko ottaa tukea, kun alkoi polvissa heikottamaan :D Onhan niillä poskihampaiden juurilla ihan reippaasti kokoa....

Lopuksi opettaja tuli vielä toteamaan, että kannattaa miettiä hampaan korvaamista myöhemmin. Jo pelkästään ihan purennan kannalta, mutta poistokohdan tulee antaa parantua melkein vuoden verran. Aloinkin tutkimaan mitä hammasimplantit oikein ovat ja varsinkin, että mitä se lysti tulee maksamaan. Aluksi ~2500 € paukku tuntui ihan älyttömältä, mutta loppupeleissä kyseessä on vajaan vuoden kestävä operaatio ja kattaa suurimman osan kuluista. Lopputulos kuitenkin on uusi pysyvä hammas. Joten tämä "hankinta" lähtee todellakin harkintaan ja summan kerääminen käyntiin.

Ai, ja mitäkö poisto maksoi? Kyseessä oli vielä vaativa poisto. 39 €! Siis ihan oikeasti! :D Kun miettii taaksepäin, niin olisi pitänyt jo alun alkaen hankkiutua koko roskasta eroon, eikä maksaa itseään kipeäksi.

Miten teidän legolääkärit? Kärsittekö hammaslääkäripelosta? Entä onko omia kokemuksia opetushoitoloista? 

torstai 7. helmikuuta 2013

LivBox - helmikuu



 Se olisi sitten se aika kuukaudesta, nimittäin postisetä sai jälleen plussapisteitä ojennettuaan mustan paketin. Sen verran ehdin avauksen jälkeen haistelemaan muiden mielipiteitä, että sisältö jakoi saajat tasaisesti kahteen leiriin.
No mitä siellä sitten oli?

Kolme tuoksunäytettä. Lady Gagan tuoksuun tutustuin hieman paikallisessa Kicksissä, mutta sitten meni muut hajut sen verran nenään, että mikään ei haissut enää miltään :/ Hate when that happens...
Laivalla olen tuoksutellut Chloén hajuja ennen ja osasta tykkäsin, osasta en. Saas nähdä kumpaan kastiin tämä pääsee.

CK tuoksuun ei ole nyt tarjolla "tuoksualustaa", joten jätetään se myöhempää testiä varten. MUTTA kun ottaa huomioon tuoksukasvon, niin girl can only hope ;D


Essien lakoista minulla ei ollut aiempaa kokemusta, kunnes sain tuttavalta adoptoitua punaisen ´Fishnet Stockingsin´.
Reaktio ekan kerran jälkeen oli, jotta wau! Yksi kerros riitti :O Joten tämä ´Lovie Dovie´-pinkki otetaan avosylin vastaan.

Olayn Regenerist-trio.
En niinkään odota näiden testausta henkeä pidättäen. Suhtaudun suht varauksellisesti tämänkaltaisiin voiteisiin, mutta pääasiassa käytänkin puhtaita öljyjä ja itsetehtyjä juttuja nassuun. Vaikkakin se pelottava kolmenkympin rajapyykki lähenee, en koe (ainakaan vielä) tarvitsevani anti-age -judansseja. :D

Sokos-tavaratalojen ja Emotion-erikoisliikkeiden oma kosmetiikkasarja We Care Icon on kiinnostanut jo jonkin aikaa, mutta jostain syystä sen tuotteita ei ole koskaan tullut hankittua testiin. Lisäksi olen todella huono ostamaan erilaisia vartalovoiteita, joten loppupeleissä tämä RakkausTarina oli kiva ylläri, "vaikka onkin halpiskosmetiikkaa".
Ensimmäisen pikkutestin jälkeen tuntuu todella hyväntuntuiselle. Voide imeytyi hyvin ja "voita" kun on, niin on ehkä vähän turhan paksua laitettavaksi joka paikkaan. Itselläni on käsivarsien ja reisien takaosat todella kuivat, joten mielenkiinnolla testausta kohden, josko tämä auttaisi kyseisiin kohtiin. Myöskin tuoksu oli kukikas, mutta samalla sopivan mieto.

Mitä te tykkäsitte pinkistä boksista?

maanantai 28. tammikuuta 2013

Bobby Pin 101



Huomasin tämän "opin" tulevan vastaan useammallakin sivustolla ja blogissa parin viimeisen viikon aikana.
Ensimmäinen reaktio oli:  O.o *blink, blink* o.O

Täytyy tunnustaa, että olen itsekin sortunut 100% "väärään tapaan", kuten varmaan monet sadat tuhannet muutkin hiusväkertäjät :D

Tuli tämä teille täysin puskista, vai oletteko nakanneet pinnit päähän väärin päin, joka on sittenkin oikein päin?


Nostalginen ComeBack

Tätä päivää olisi odotettu, jos olisin sen tiennyt olevan edes tulossa. Kaupassa törmäsin niin ihanaan yllätykseen, kun kävelin karkkihyllyjen ohi:

Merkkarit on tulleet takaisin!! \o/
Voisin vannoa, että namikansa on jakautunut kolmeen ryhmään merkkareihin nähden: 
  • niihin, jotka eivät ole koskaan tykänneet
  • niihin, jotka tykkäsivät, mutta eivät huomanneet niiden edes hävinneet - ergo eivät osanneet edes kaivata niitä
  • ja niihin, jotka ovat kaivanneet melkein lähes päivittäin, kun huomasivat niiden hävinneen
Itse lukeudun viimeiseen ryhmään. Muutenkin olen suht huono/nirso karkkien suhteen, joten kun löydät sen lähes täydellisen tapauksen ja seuraavassa hetkessä huomaat sen kadonneen, niin jo alkaa nyppimään! :D

Löysinpä pussista myös uuden tulokkaan, kolmen vanhan tutun lisäksi: nimittäin cola. En ole ainakaan itse törmännyt aikoinaan edes irtsarihyllyssä moiseen. Namien koko on hieman pienempi kuin ennen, mutta sanoisin sen olevan vain hyvä uudistus. Nim. pari kertaa meinannut tukehtua.

Tutkin hieman Fazerin sivuja ja huomasin paluu-uutisen joka oli päivätty 24.1., joten todella siis uunituore uutinen kyseessä.

Oletko sinä aikoinaan merkkarien koukuttama?

torstai 17. tammikuuta 2013

Koska kerrankin kilot voi näkyä.... korvissa!

Melko pitkäaikainen harrastukseni on ollut korujen väsääminen. Enimmäkseen siitä syystä, että en koskaan löytänyt haluamanilaisia, joten ratkaisu oli tehdä ne itse. Siitä se idea sitten lähti ja tutustuin polymeerimassaan, Fimonakin tunnettu. Noin vuosi sitten avasin oman verkkokaupan, Niim Pal Herkui, Punomon puolelle ja harrastus sai enemmän lisäpontta alleen. Miksenpä siis laittaisi tekeleitäni myös tänne :P


Idea kahvakuuliin tuli, kun lupauduin tekemään sukulais"tytölle" vastalahjaksi hienoista lapasista korvikset ja sain vielä täysin vapaat kädet. Hän kun on sata lasissa menevä himoliikkuja, niin hetken ajatuksia pyörittelin päässä ja sitten se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta: KAHVAKUULAT. Vastaanottaja ihastui niihin täysin ja myöhemmin kertoi, että varsinkin salilla ihmiset kyselivät niiden alkuperää, ilmaista mainostakin vielä! :)

Olen tehnyt näitä kuvan mukaisesti valmiiksi, mutta välillä myös kustomoidusti asiakkaan haluamalla värillä ja kilomäärällä.

Klassiset helmet vai erikoiset killuttimet?

perjantai 11. tammikuuta 2013

♥ Mandi-neiti ja kissaherrat ♥

Muistelin joskus tehneeni karvakaveripostauksen (aika sanahirviö :D), mutta ilmeisesti toteutin sen jo kuopattuun blogiin. Joten here we go....

Olin pitkään halunnut jo kissaa ja kun hyvä ystäni muutti kimppakämppään kanssani, niin todettiin, että nyt voisi olla se hetki. Long story short, Kreivi ja Herttua löysivät tien luokseni vuonna 2007 6- ja 7-vuotiaina ja vielä jaksavat painaa samaan malliin.


Suurimman järkytyksen pojat kokivat viime elokuussa, kun taloon paukahti australianterrieri Mandi. Alunperin puhe oli aussipennusta, mutta en yksinkertaisesti uskaltanut ottaa pentua aikuisten kissojen joukkoon ja toiseksi koira oli ajatuksenakin vielä niin vieras, että aikuinen tapaus oli kohdalleni kaikkein turvallisin vaihtoehto. Ja koska tähdet olivat kohdallaan, Mandi osui polulleni.
 Neitonen on aluperin lähtöisin Sodankylästä, mutta asunut täällä etelässä koko (ne kaikki kolme vuotta) ikänsä. Selkeästi lappilaisuus on tytöllä verissä, sen huomaa eritoten talvella :D.
Myös pakkasenkesto on täysin eriluokkaa, vasta noin -16 asteessa alkaa jo vähän varpaissa viluttaa.

Näiden kolmen kanssa ei tule aika pitkäksi ja mitä hulluimpia tapahtumia tulee vastaan päivittäin ♥

torstai 10. tammikuuta 2013

LivBox - tammikuu


"Pitkä" odotus on takana päin ja vihdoin se on täällä! \o/ Kävikin niin hassusti, että luin Facbookin puolelta LivBoxin sivuilta kommentteja, että "koska se tulee?!" ja samassa soi oma ovikello ja postisetä ojensi mustan paketin.
Innolla sitä sitten auki "repimään". Sen verran piti malttaa ja kaivaa kamera esille oikeille asetuksille :D
Pakko kyllä sanoa, että näin ensimmäistä kertaa boksin saatuani/avattuani, on se tyylikäs. Varsinkin kun hinta ei ole päätähuimaava, ~14e per boksi.

Ja mitä aarteita ja ihanuuksia sieltä sitten oikein paljastuikaan? *drum roll*

Moroccanoil Treatment -hiusöljy
IsaDora Wonder Nail Wide Brush -kynsilakka, 748 Peacock
Rimmel Lasting Finish by Kate -huulipuna, 06 Rossetto/Rouge Á Lévres
Louis Widmer Eye Contour Cream -silmänympärysvoide
Dermalogica Daily Microfoliant -kuorintajauhe

Olen enemmän kuin intoa täynnä päästäkseni testaamaan näitä. Varsinkin tuo hiusöljy alkoi kiinnostaa jo viime kesänä ja pikkuhiljaa olen alkanut lämmetä punaisille huulipunille :P Kuorintajauheen otan testiin illalla nassun puhdistuksen jälkeen.

Widmerin tuotteet ovat itselleni täysin pimennössä, joten mielenkiinnolla tätäkin kohti. Aiemmin olen ollut erittäin tyytyväinen Pirkan silmänympärysvoiteen puolestapuhuja. Paketin mukana tulleessa kortissa kerrotaan mielenkiintoinen seikka Widmerin silmänympärysvoiteesta: "Tuote on todella monipuolinen, sillä se sopii myös arpien ja huulten hoitoon, kaulan ja decolté-alueen iholle, sekä kasvonaamioksi." 

Ovatko nämä tuotteet teille jo entuudestaan tuttuja?

tiistai 8. tammikuuta 2013

Bowie's back, baby!

Taiderockin veteraani señor Bowie täytti tänään 66 vuotta ja yllätti fanit sekä puoli valtakuntaa julkaisemalla uuden biisin kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen. Lisäksi tuli tieto, että uutta albumia pukkaa maaliskuussa.


Videossa Bowie palaa 70-luvun Berliiniin, jossa asui tuona aikana muutamia vuosia työstäen musiikkiaan.

Ja kysymys kuuluukin:
Where are we now?

"Blaah, jotain kirjoja. Eeeww!"

Sähköinen aikakausi näkyy kaikkialla. Myöskin meidän kirjamatojen touhuissa, vai näkyykö sittenkään? Turun kirjasto teki mahdolliseksi jo jonkin aikaa sitten lainata testiin e-kirjojen lukulaitteen.
Pakkohan sellainen oli kesällä hakea testiin ja sen jälkeen toinen ja sen jälkeen toinen ja ... niin noh, osaatte varmaan arvata loput. Aikamoisen määrän testailin eri valmistajien laitteita ja kun viimein tuli aika harkita oman hankintaa, tulikin vastaan aikamoinen tenkkapoo. Ainuttakaan laitetta, jota testasin, ei ollut saatavilla. Parin lempparin valmistajien sivuillakin jopa luki, että ei enää saatavilla O.o
Sitten otettiin Google avuksi ja alkoi selvitys, että mitä laitteita Suomen rajojen sisältä ylipäätään oli saatavissa.
Ja näin jälkeenpäin voin kertoa, että määrä ei ole päätä huimaava, toisin kuin lätäkön toisella puolella. jossa laitteita on kymmeniä, ellei jopa satoja hinnoista puhumattakaan.

Päädyin Sonyn PRS-T2, joka oli sillä hetkellä helpoiten saatavilla ja siinä oli haluamani ominaisuudet (6 tuuman näyttö, lukemistojen muodostus, kosketusnäyttö). Toki värikin on "ihan kiva"!

Lukija antaa vapauden haalia niin monta kirjaa mukaan reissuun kuin vain sielu sietää (ja muisti antaa periksi --> 1000-2000 opusta), mutta paperisista versioista en ole luopumassa. Yksi vuoden 2013 projekteista on vähentää/lukea pois to read -hyllynä toimivan olkkarin ikkunalaudan kirjamäärää.


Jos tykkäät lukea englanniksi (enemmän kuitenkin kuin ne pari pakollista Aku Ankkaa), kuten allekirjoittanut, niin en voi muuta kuin suositella lukijan hankkimista. Se maksaa itsensä helppoudellaan todella nopeasti takaisin, ja hetken päästä huomaat, ettet voi elää ilman sitä <3 p="p">Kirjojen saaminen suomeksi on helpottunut viime aikoina, mutta hinta voi olla samaa luokkaa kuin kovakantiset sisarensa. Käännöskukkaset ovat räikeydellään saaneet luopumaan käännetystä kirjallisuudesta ja pitäytymään alkuperäiskielessä. Hintakin on parhaillaan dollarin luokkaa, kun tietää mistä etsiä luettavaa. Jos taas diggaat ikivanhoista klassikoista, niin niitä löydät Gutterberg-projektin sivuilta, suomalaisia taas Lönnrot-projektista.

Ja jos jaksoit lukea tähän saakka, niin meneppäs käväsemään sivustolla GoodReads.
Kyseessä on kirjojen IMDb, jossa rakennat omaa lukuprofiilia arvostelemalla lukemiasi kirjoja, jonka jälkeen sivusto alkaa suosittelemaan tykkäämäsi genren edustajia. Suosittelen erittäin lämpimästi! nim. to reads-lista pitää sisällään päälle 700 kirjaa :D

Joko on lukulaitteet tuttuja kapistuksia?

maanantai 7. tammikuuta 2013

Buzzador - Dove Pure & Sensitive -vartalovoide

Heippatirallaa ja hyvää uutta vuotta 2013!!

Viime vuoden puolella liityin Buzzadorien joukkoon MouMoun innostamana ja ennen joulua pääsinkin ekaan kamppanjaan mukaan. Tuotteeksi tuli Doven Pure & Sensitive. Paketissa oli iso pullo (250 ml) vartalovoidetta itselleni sekä 8 pientä näytekokoa kavereille jaettavaksi.

Kyseessä on siis miedon, hajustamattoman tuotesarjan jäsen herkälle iholle.
Perheelläni kun on herkkä, allergiseen ihottumaan taipuvainen iho, joten tämä tuote otettiin suurella mielenkiinnolla testiin. Ja näin parin viikon jälkeen en ole kuullut huonoa sanottavaa. Varsinkin siskoni tykkäsi, hän on joutunut aikaisemmin hakemaan omat voiteensa apteekin puolelta, koska markettivoiteet nostivat ihottuman melkein välittömästi pintaan. Joten pelkkää plussaa ja kehuja on tippunut :) Näin talviaikaan tuote pääsi varsinaiseen stressitestiin kosteuttamaan pakkasen (vaikka sitä ei ollutkaan kuinpari hassua astetta) kuivattamaa ihoa.

Oma henk.koht. mielipiteeni tuotteesta oli, että ihan kiva. Itse kun en ole herkkä ihoinen tai herkkä hajuille, niin vierastan hajuttoman tuotteen hajua :D Sounds weird, right! Mutta voiteena tuote toimii loistavasti. Se imeytyy hyvin, eikä jätä rasvaista kalvoa iholle. Se tulee pullosta ulos myös nätisti pieninä "papatteina" eikä puoli pulloa kerralla.

Tuotepesueeseen kuuluu vartalovoiteen lisäksi suihkusaippua, roll-on ja spray deodorantit sekä käsisaippua.

Buzzador on siis systeemi, jossa pääsee kokeilemaan erilaisia tuotteita josta sitten kerrotaan rehellinen mielipide eteenpäin. Kampanjasta riippuen voi saada näytteitä jaettavaksi kavereillekin. Tästä voit liittyä Buzzadoriksi, ja halutessasi voit ilmoittaa minut (Marusja) suosittelijaksesi!

Onko kyseinen tuote jo sinulle tuttu?